tiistai 12. lokakuuta 2010

Ensilumi!!

Tänä aamuna huomasin aamupissille lähtiessä, että maa oli aivan valkoinen! Pitihän se kamera napata mukaan, sillä kyseessä oli paitsi syksyn, myös Fannin ensilumi. Tätä mieltä siitä sitten pienen maistelun jälkeen oltiin... En vieläkään voi lakata nauramasta, kun näen tämän kuvan! Oi Fanni, elämäni ilo!


Nämä on siis otettu vähän seitsämän jälkeen tänä aamuna. Oli vielä melko hämärää, joten kuvista tuli aika huonolaatuisia, eikä mallikaan tahtonut pysyä paikallaan. Siksi tällainen ratkaisu. Jäpistelykuvia olisi ollut enemmänkin, mutta ne ovat kaikki yhtä mössöä!


Fanni tuskin huomasi lunta aluksi, oli kuin siinä ei olisi ollut mitään uutta. Satelihan täällä joku päivä takaperin vähän räntää, mutta sillä tuskin lienee merkitystä. Kun pääsimme tutulle rantanurtsille, niin neitikin innostui ja se oli menoa se!


Tässä vielä rantamaisemaa, aurinkokin vasta harkitsi nousemista. Pakkastakin oli kolme ja puoli astetta! Nyt iltapäivällä lähes kaikki valkeus on jo kadonnut, aamumaiseman talvisuudesta huolimatta.

2 kommenttia:

  1. Moi.Meillä sunnuntaina satoi lunta mutta sen jälkeen ei ole satanut paljon.

    VastaaPoista
  2. Ei täälläkään ole enmpää satanut ja nuokin tosiaan ovat jo sulaneet pois. Saisi kyllä tulla vaan jo lumi maahan, helpottais tämä ikuinen harmaus ja pimeys! :)

    VastaaPoista