torstai 27. tammikuuta 2011

Ei se ollutkaan vielä siinä


Pääsin jo sanomasta, että nyt vihdoin ollaan terveenä! Mitä vielä... Ontuminen jatkui jatkumistaan, yhtä mystisenä, aina rasituksen jälkeen ja häviten joka kerta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Lopulta soitin jo neuvoa kasvattajalta ja tultiin siihen tulokseen, että tämä on nyt paras tarkistaa lääkärissä.

Tiistaina hurautettiin sitten tohtorin tykö, joka aikansa väänneltyään, käänneltyään, puristeltuuan ja paineltuaan tuli siihen tulokseen, että vasemman etujalan olkaniveltä aristaa. Määrsi tytölle kipulääkettä, uutta "terapeuttista" ruokaa ja lisäravinneöljyä. Näillä katsellaan kaksi viikkoa ja jos touhu jatkuu entisenlaisena, niin sitten tutkitaan lisää kuvien kera. Toivotaan nyt, että menisi ohi mokoma kiusa, eikä olisi mitään vakavampaa...


Neiti käyttäytyi lääkärissä varsin esimerkillisesti ja antoi sedän tutkia rauhassa. Yksi hassu tilanne reissulla kuitenkin sattui. Kun lääkäri oli jo tutkinut Fannin, takahuoneesta tuli naishoitaja tyttöä tervehtimään. Fanni, joka oli muutenkin onnesta soikeana nuuskutellut kaikkia ihania hajuja, ei voinut saada tarpeekseen hoitajan takin tuokusuista. Niinpä täti kaivoikin taskustaan namin ja tarjosi sitä tytölle, joka tuskin huomasi koko asiaa! Ei vaikka kuinka tyrkytettiin! Silloin ajattelin, että jos ei jo valmiiksi oltais lääkärissä, niin nyt tulis kyllä lähtö... Siinä vaiheessa kun tuo herkkupylly kieltäytyy syömästä, jotain on todella vialla!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Teematiistai

Teema 46: Talvi

Aivan lapsuudenkotini nurkilla sijaitseva puro jakaa metsän kesällä, mutta muuttuu talvella aivan omaksi liikenneväyläkseen.

Lisää talvikuvia täällä.

Muodonmuutos

Tottapuhuen olin jo pitkään sitä mieltä, että blogin entinen ulkoasu oli liian... vaalenpunainen. Ja minä en ole oikein sinut vaaleanpunaisen kanssa, niinpä se sai lähteä. Bloggerin omat taustat eivät myöskään innostaneet, joten turvauduin sitten "ulkopuoliseen apuun". Myös iänkaiken (ajatus)työn alla olleet tunnisteet teksteille ja niiden mukaiset kategoriat on nyt lisätty, vaikka sopivien titteleiden keksiminen olikin hankalaa ja jako varmaan tulee vielä elämään...


Terveystiedotteella jatketaan. Fanni sai taas korvatulehduksen reissussa ollessamme, mutta onneksi resepti hoitui puhelimen välityksellä ja nyt ollaan jo terveenä. Myös mystistä vasemman etutassun ontumista ilmaantui uudelleen, mutta levolla ja minimilenkityksellä taidettiin siitäkin selvitä. Energiaa tosin on tämän seurauksena päässyt kasaantumaan... Sitä täytynee suunnata purkamaan omaehtoisen liikunnan muodossa, mahdollisesti jo tänä iltana. Ylös, ulos ja hankeen kieriskelemään siis!

tiistai 11. tammikuuta 2011

Junailua


Paluumatka sukulaisista olikin sitten jännittävä, sillä Fanni-neiti pääsi ensimmäistä kertaa junaan. Tätäkin oli tarkoitus kokeilla jo aikaisemmassa vaiheessa, mutta jotenkin reissua ei vaan ollut tai sitten autokyyti löytyi liiankin helposti... Fanni on kuitenkin aina matkustanut niin hienosti autossa kuin autossa, ettei kokeilun onnistumisesta ollut aihetta olla huolissaan. Ensimmäisessä kuvassa pikajunan lemmikkivaunun hieman karumpi interiööri. (Huomatkaa ihastuttava pingviini-heijastin, jonka Supermiehen isä viritteli pantaan vanhan killuttimen unohduttua irronneena kotiin! Kävelevä mainoskoira...)


Tässä taas InterCity-junan tarjoamaa luksusta. (Sivumennen sanoen, tuo reikä lattiamatossa ei sitten ollut meidän aikaansaannosta...) Kuten arvattavissa oli, ainut neitiä epäilyttänyt asia oli toiset matkustajat. Etenkin eräs nuori saksanpaimenkoira, joka puolestaan ei suhtautunut matkustamiseen kovinkaan myötämielisesti. Typy kuitenkin päätteli pian, ettei ulinalla ja haukahduksilla ollut mitään tekemistä hänen kanssaan ja rauhottui paikalleen.


Ihan näin uneliaissa merkeissä ei koko matka sujunut, sillä Fanni vain torkahteli ajoittain, aina kun ohikulkijoiden kyttäämiseltä ehti. Tämä on kuitenkin yksi tytön mieliasennoista matkustettaessa, on aina ollut. Perille tultuamme edessä oli vielä pienimuotoinen vaellus kaupungin halki. Kotioven auetessa neidiltä vielä löytyi jostain energiakätkö, jonka voimin saattoi vetää pienimuotoiset hepulit ja kirmata huoneesta toiseen tarkastuskierroksta tehden. Lopuksi oli hyvä rojahtaa olohuoneen tutulle matolle aivan oikoselleen.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Sukulointia

Supermies ja Fanni-neiti lähtivät siis reissuun jo välipäivinä ja itse suuntasin perässä heti työrupeaman hellitettyä. Hyvinhän tuo sujui joulunvietto toiseen otteeseen jo näin uudenkin vuoden puolella. Yllä olevassa kuvassa neidillä on pelit kesken blogissakin jo aiemmin vierailleen Kira-tyttösen kanssa. Tätä pitää ihan hehkuttaa sen takia, että meidän ujosteleva ja välttelevä typykkämme oppi reissun aikana jopa komentamaan, kun toinen tarpeeksi kauan härnäsi! Kiralla taas riittää entiseen malliin uskoa itseensä ja kuuluupa löytyvän pienoisia terrorismiin viittaavia taipumuksiakin...


Myös Remu-setä on ennestään tuttu tapaus. Molemmat olivat alun ujostelun jälkeen kohteliaan kiinnostuneita toisistaan, vaikka välillä pientä jännitettä olikin ilmassa. Remu-sedällä kun saattaa olla taipumuksia ajoittaiseen äreyteen. Kaikki kaksikoipiset sen sijaan olivat edelleen täysin hurmaantuneita karvaprinsessaamme, joka viehätysvoimallaan yhä saa isotkin miehet lattialle kiemurtelemaan ja lepertelemään. Vain yhden kommentin mukaan neidin söpöysarvo olisi kasvun myötä laskenut!


Sukulaisilta saatiin tietysti myös joululahjoja, joiden saldo olikin ennen reissua jäänyt ennätyksellisen pieneksi. Melkein ehdittiin jo huolestua, että pukki olisi nyysinyt osan itselleen, kun ei me nyt niin tuhmia olla oltu. Fanni vilkuili joka paketin kohdalla epävarmasti isäntäväkeä, että ootteko nyt ihan varmoja, että tämä on täysin luvallista... Osasi kuitenkin olla syömättä papereita!


Rakkautta ensipuraisulla oli tuo varmaan monessakin koirataloudessa tutuksi tullut, puristaessa röhkivä possu. Fannin oma joulukinkku. Yläkerran portaiden välitasanteella tyttö veteli sikeitä useampaan otteeseen uusi armas kainalossa. Eihän se kovin kestävä ole, saparo irtosi ensimmäisen viiden minuutin sisällä ja mahassa on jo ammottava reikä, mutta riemua on kyllä riittänyt varmasti koko rahan edestä.


Lopuksi vielä ulkoilukuva, kun oli niin vauhdikas otos sattunut. Minun osaltani alle viikon kestänyt reissu oli toisaalta lyhyt, mutta antoisa, kaikki tärkeimmät paikat saatiin kierrettyä ja sukulaisten kuulumiset jälleen päivitettyä. Voisi jopa sanoa, että kesto oli täsmälleen oikea, kun en ehtinyt menettää hermojani vielä kenenkään kanssa...

lauantai 1. tammikuuta 2011

Mitä tapahtui 2010?

Kuluneena vuonna meitä ehkä liikutti helteitä, pakkasia, tuhkapilviä, öljykatastrofeja tai talouskriisieja enemmän jotkin muut, maailman mittakaavassa pienemmät asiat. Yhtään ensin mainittuja vähättelemättä. Epäilemättä niistä henkilökohtaisesti merkittävintä ei ole vaikea arvata. Päätös koiran hankinnasta oli syntynyt jo pari vuotta aiemmin ja olosuhteiden lopulta asetuttua hankkeelle suopeiksi, toimiin oli ryhdyttävä.
Se oli pitkällistä odottelua vaatinut koitos, jossa mitattiin niin kärsivällisyyttä kuin sinnikkyyttäkin. Onni ei ollut puolellamme, pentueet olivat pieniä, varaajia paljon. Lopulta yritys kuitenkin palkittiin. Tässä vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi kooste vuodesta 2010:




Tammikuussa vielä mökkeiltiin joulun jäljiltä ja nautittiin paukkuvista pakkasista. Vähän lämmikettä povitaskuun ja pitempikin pilkkireissu sujui mukavasti.Ensimmäiset kyselyt berninkasvattajille lähtivät heti kuun alusta, taustatyötä oli toki tehty jo pidempään.











 Helmikuussa kai opiskeltiin. Kuten kuvasta näkyy... (Leipominen on yksi lempisijaistoiminnoistani.)
Sähköpostia tarkkailtiin armottomasti ja tärkeiden puheluiden soittamista jännitettiin.









Maaliskuussa vierailin hyvän ystäväni luona Oulussa ja teen sekä sympatian ohella kävimme tsekkaamassa parit nähtävyydet.
Odottavan aika on niin pitkä ja ensimmäiset karvaat pettymyksetkin taisivat tulla noihin aikoihin.








Huhtikuussa suoritimme todellisen roadtripin matkustamalla autolla Ruotsin läpi Göteborgiin, jossa tutustuimme Elvikseen. Rokin kuninkaan tapaaminen ei helpottanut polttavaa koirakuumetta millään muotoa.
Lisää pettymyksiä sateli, en ikinä olisi uskonut koko prosessia noin vaikeaksi.









 
Toukokuussa Napapiirillä saatiin sekä pakkasta että hellettä. Ensimmäinen lukuvuosi yliopistossa oli ohi. Vappuakin juhlittiin, mutta ne kuvat on otettu aivan liian myöhäisenä ajankohtana ollakseen julkaisukelpoisia.









Vuosipäivänämme 14.5. saimme tiedon, että Tyrnävällä noin viikkoa aiemmin syntyneistä berninpennuista yksi oli alustavasti meille varattu! Parempaa lahjaa ei olisi voitu saada.
Katsokaa nyt tuota...
(kuva)
 






 

Kesäkuussa tehtiin töitä, syötiin kokossa poltettuja vaahtokarkkeja ja odotettiin vielä vähän. Poltin itseni pahemmin kuin ikinä. Mikä dorka.
Kävimme myös tapaamassa pikkuneitiä ja kasvattajaa ensimmäisen kerran. Oltiin perillä ainakin tuntia etuajassa ja istuskeltiin sitten huoltsikalla kuluttamassa aikaa ja keräämässä jännitystä. Terveisiä vaan Satulle!








Heinäkuussa se lopulta tapahtui. Fanni-neiti oli koko kuun ainoa tähti. Aivan kaikki pyöri tuon pienen palleron ympärillä, vaikkei sitä sille ehkä saanutkaan kertoa. Yhdessä opeteltiin koiranelämää.










Elokuu oli pullollaan jännittäviä tapahtumia ja uusien asioiden opiskelua. Reissattiin ja hurmattiin koko suku, naapurustosta puhumattakaan. Ja mikä kasvu vain kuukauden aikana!?!












Syyskuussa isäntäväki palasi arkirytmiin ja kaikki sujui niin hienosti. Opiskelukaverit liittyivät ihastelijoiden kerhoon.














Lokakuussa retkeiltiin ja Fannin maailma laajeni kasvavalla vaudilla. On mahtavaa, miten helppoa tytön kanssa oli lähteä ja liikkua. Sisäsiisteyskin oli jo tuolloin täysin hallinnassa.















Marraskuussa ihmeteltiin talvea. Puolivuotias neiti oli alkanut osoittaa ajoittaisia itsepäisyyden puuskia ja lähestyvän murkkuiän mörköjä oli myös ilmestynyt. Edelleenkin olin (ja olen yhä) sitä mieltä, että olemme päässeet suorastaan uskomattoman helpolla.










Joulukuulle sopii erinomaisesti herkuttelukuva, sitähän se taas oli. Kuun lopussa Fannin säkäkorkeus huitelee jo 55cm paikkeilla ja kilojakin on lähemmäs 30. Mistään pikkutytöstä ei siis ole enää kyse, mutta otan oikeudekseni kutsua typykkää vaikka ikuisesti mamman omaksi vaaviksi. Niin ihanan lällyä.


Menestyksekästä Vuotta 2011 kaikille!