maanantai 14. tammikuuta 2013

Lääkärileikki


Fanni on viime aikoina mieltynyt erityisesti leikkiin, jossa hän esittää vaativaa operaatiota suorittavaa kirurgia ja Pikkuveli on potilaan roolissa. Tohtori Koira on tehnyt potilaan selkään syvän avanteen, jota kautta hän enemmän tai vähemmän tarkkaan valikoiden kiskoo ulos tarpeettomaksi katsomiaan sisäelimiä.


Luulen kuitenkin, ettei Pikkuveljen mielipidettä juurikaan kyselty, kun tämän pienoisnäytelmän osia jaettiin. Sillä kuten kaikki ne teistä, joilla on sisaruksia, ymmärtävät, eivät sisarusten väliset leikit ole aina ihan reiluja. Tasapuolisuus on hyve, jota arvostavat ainoastaan vanhemmat. Niinpä Pikkuveli saa päivästä toiseen esittää potilasta, jonka sisälmykset Fanni yhä uudelleen levittelee pitkin leikkaussalin (ts. olohuone) lattiaa.


Minun roolini tässä hieman julmassa leikissä on esittää kyseessä olevan huippusairaalan kirurgisenosaston siivoojaa. Tohtori Koiran saatua työnsä päätökseen, minä konttaan pitkin lattioita keräämässä ympäriinsä lennelleet elimet kasaan ja tungen ne sitten takaisin Pikkuveljen sisään - vain jotta leikki voi alkaa uudelleen alusta.


Yhdestä asiasta voin kuitenkin olla kiitollinen. Fanni poikkeaa useimmista leikki-ikäisistä siinä, ettei sen kärsivällisyys useinkaan lopu kesken, vaan neiti jaksaa odottaa rauhallisesti pelin jatkumista jopa useita tunteja.

11 kommenttia:

  1. Että ne osaakin olla identtisen näkösiä. :p Eikä voi ku ihailla sairaalan siivoojan ahkeruutta, sillä esim. meillä on siivouskaapin nurkka täynnä erinäisiä ei enää niin hyvässä kunnossa olevia leluja, jotka muka pitäis joskus jaksaa korjatakin. Jotenki ei vaan nappais, ihme homma... :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että just siinä on tän leikin alku ja juuri: minä en nimittäin myöskään ikinä saa aikaiseksi varsinaisesti korjata Pikkuveljeä, kunhan tungen täytteet takas sisään ja heitän kaverin lelukoriin! :D Siksi esitänkin vaan siivojaa enkä esimerkiksi sairaanhoitajaa, joka kiltisti ompelee haavat umpeen ;D

      Poista
  2. Viskasin teitä haasteella blogissani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos! Nyt on on vähän kiireistä, mutta tartun haasteeseen, kunhan kerkiän! :)

      Poista
  3. Lääkärille on tunnustus odottamassa blogissa. :)

    VastaaPoista
  4. Hei, te siellä. Olipa kiva ko satuin löytämään teiät, oli mahtavan hauskaa lukea kuvatekstejä ja varsinkin kattella koiruuden ilmeitä. Miun puoli- vuotias pikkuiseni, jossa osaksi on berniä, innoitti minut hakeen blokeja jois on tätä rotua. Tulen toistekin, heido.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta onpa kiva, että kävit ja lämpimästi tervetuloa uudelleenkin! :) Täällä blogin puolella on ihan viime aikoina ollut vähän hiljaista, mutta jospa piakkoin taas saataisiin uusia kuvia katteltavaksi!

      Poista