maanantai 18. marraskuuta 2013

Männikössä


Jankutan jankuttamasta päästyäni, että maalle muuttamisen parasta antia ovat rauhalliset ulkoilumaastot, jotka alkavat kivenheiton päässä kotiovelta. Kaikille kysyville kerron, miten kivaa on, kun voi rauhallisin mielin päästää koiran irti ja yhdessä himmailla pusikossa. Mutta on siinä yksi huonokin puoli.




Koko homma on niin rutinoitunutta, että sen erityisyys meinaa arjessa unohtua. Kun metsään meneminen on lähes jokapäiväistä, ei kameraakaan tule otettua mukaan. Siksi ette täällä blogin puolella juurikaan ole päässeet tutustumaan meidän nykyisiin huudeihin. Eilen kuitenkin tein poikkeuksen, pitkällisen harkinnan jälkeen.


Pitkät, hoikat männyt tosin nitisivät Eino-tuulessa siihen malliin, että oli jäädä metsälenkki tekemättä. Onneksi myrksyn keskus ei kuitenkaan kulkenut aivan  näiltä nurkilta, vaan meillä nautittiin vain sen lieveilmiöistä. Fanni pääsi rallaamaan ja minä sain kolme ja puolivuotiskuvat otettua - ja molemmat olivat tyytyväisiä.